Yle TV1:llä nyt pyörivää Menneisyyden Metsästäjät -televisiosarjaa pääsin kuvaamaan Filmaattiset Oy:lle kesinä 2015-2016. Aiempiin televisiotuotantoihini verrattuna sarjan tekeminen oli poikkeuksellisen tervehenkistä. Raakaa kamerankannattelua työ tietenkin oli, mutta raikkaassa ulkoilmassa samoilua näteissä maisemissa siinä samalla. Mielenkiintoa auttoi pitämään yllä tahti, jolla kuvattava metallinetsinporukka Kanta-Hämeen menneisyydenetsijät löytöjä maastossa tekivät.
Menneisyyden Metsästäjiä oli kuvauksissa neljästä kuuteen kerrallaan. Porukan toimintaa kuvattiin ja äänitettiin pääosin kahden kuvaajan voimin. Kameroina käytettiin Canon XF305 -kameroita ja äänet poimittiin talteen Sennheiser G3-langattomien avulla. Perinteisen videokameran eduksi tämän tyyppisessä tuotannossa voi laskea sen, että pienten 1/3-tuuman kennojen ansiosta linssin polttovälialue on saatu erittäin isoksi. Kuvan terävyys ja dynamiikka toki jättävät jonkin verran toivomisen varaa. Jälkimmäisessä oli onneksi usein sänkipelto apuna heijastaen valoa.
Haasteena etäisyydet
Kun kuvauksissa lähdettiin pellon reunalta piippailemaan, ei todellakaan voinut tietää minne päädytään ja milloin päästään seuraavan kerran hakemaan lisää akkuja tai muistikortteja. Reppuun ja taskuihin oli siis varattava eväitä ja säänsuojausta niin kameralle kuin itsellekin. Seurattavat etsijät jaettiin yleensä kahden kuvaajan kesken ennen piippailun aloittamista ja saman kuvaajan seuraamia etsijöitä kehotettiin pysymään samalla suunnalla kuvaamisen ja äänittämisen helpottamiseksi. Välillä jako toimi paremmin ja välillä vähän huonommin. Ymmärtäähän sen kun esihistorialliset ja historialliset äänet piippavat korvissa niin ei ”taisteluparin” kanssa lähekkäin kulkeminen pysy mielessä. Yllättäviä tilanteita, kuten puskista saapuvia maanomistajia tai etsijöiden ”sekoittumista” varten kamerassa oli aina valmiina suuntamikki ja toisinaan pidin reservissä vielä yhtä langatonta. Langottomien mikrofonien kantamat riittivät pellolla mielestäni yllättävän hyvin.
Etäisyydet aiheuttivat haasteita myös siinä mielessä, että kun jossain päin maastoa alkoi löytyä esineitä, ei itse oman seurattavan etsijän kanssa välttämättä heti tiennyt missä kuoppaa kaivetaan. Silloin oli vain tyynen rauhallisesti tehtävä tarinaa oman seurattavan henkilön kautta.
Kuvituksia käsivaralta
Etäisyydet rajoittivat välillä myös taiteellisessa mielessä. Kuvituskuvia olisi tärkeätä kuvata silloin kun niitä sattuu silmä näkemään. Samoihin paikkoihin ei enää saman päivän aikana samassa valossa ole mahdollista päästä. Kuvituskuvat olisi kiva tehdä aina jalustalla, mutta koska kuvaaminen ja jalustan kantaminen ei onnistu helposti samaan aikaan, oli jalusta usein jossain kaukana kun sitä olisi tarvinnut ja paljon tuli napattua kuvituksia ihan käsivaralta taikka maastoa/reppua hyödyntäen. Käsivarakuvituksia auttoi mukavasti Canon XF305:n ”powered”-kuvanvakaaja. Oikein tarkkana kun on niin Powered Image Stabilazerilla voi zoomata ihan telen kuvan ja vielä pitää sen hetkellisesti vakaana. Ohjelmoin kameran pikanäppäimiin kolme erilaista kuvanvakaajamoodia: tavallisen, Powered IS:n ja Dynamic IS:n. Jälkimmäinen on erityisen hyvä kun liikkuu itse kuvattavan kohteen mukana.
Käytimme yleensä kahden kuvaajan kesken yhtä sosiaalijalustaa, jonka kantaminen jäi yleensä ohjaaja Kimmon vastuulle. Kiitos Kimmo! Jossain vaiheessa tuotantoa hankin itselleni Millerin hiilikuitujalustan. Jalusta on verrattain kevyt ja varustettu olkahihnalla, joka mahdollisti käsivaralta tehtävän seurantakuvaamisen ja jalustan mukana kuljettamisen. Kyllä jalustan silti mielellään laski välillä pois olalta jos tilanteessa sen ehti suinkin tekemään.
Valintoja
Etsijät löysivät signaaleja maastosta sillä vauhdilla, että periaatteessa melkein koko ajan voisi jännittää kuvaten kuopan kaivamista. Useinmiten signaalit kuitenkin paljastuivat roskiksi tai sitten tuoreemmiksi eli ammattitermein ”Recenteiksi”. Oli siis tehtävä ajoittain tietoinen valinta, että löytäköön vaikka Nooan Arkin, mutta tuota kaivamista en kuvaa ja käytän ajan kuvituskuvien kuvaamiseen. Luontokuvituksien ja iholla seurannan lisäksi oli tärkeätä muistaa välillä irrottautua reippaasti kauemmaksi seuraamaan toimintaa tavallaan ulkopuolelta, jotta kertojalle tulisi lopullisessa ohjelmassa tilaa kertoilla.
Tiimi
Kuvaajia sarjassa oli kaiken kaikkiaan neljä, joista enintään kaksi oli kerrallaan kuvauksissa. Kuvaajien lisäksi kuvauspaikalla olivat aina paikalla tuottaja Markku Kaires ja ohjaaja Kimmo Leed. Markku hoiti hienolla herkkyydellä välit ja luvat maanomistajien kanssa. Ohjaaja Kimmo Leedin työskentelyssä oli ihailtavaa erityisesti se, miten syvälle hän uppoutui aiheeseen ja Suomen historiaan projektin aikana.
Ilmakuvista muotoutui ohjelman kerronnassa todella tärkeä elementti. Ne etäännyttävät sopivasti pellon pinnasta tapahtuvasta metallinetsinnästä ja antavat samalla kertojalle aikaa tarinoida kuin katsojalle tilaa kuvitella historian tapahtumia. Silmiä hivelevät ilmakuvat teki ohjelmaan Jouko Tapper. Sen verran uskomattomia manöövereja Jouko kopterillaan teki, että ei ole yhtään vaikea suositella Joukoa tekemään ilmakuvia.
Tunnarikuvaukset
Viimeisenä työnä kuvasin ohjelmasarjaan tunnarin. Tunnarikuvauksessa pääsin käyttämään Sony PXW-FS7 -kameraani. Suunnitelmani oli kuvata kohti kävelevät ihmiset hidastuskuvana Sonyn 28-135 -kittilinssillä. Pikaisen kokeilun jälkeen selvisi, että pidempää linssiä tarvitsee, jottei tule vaikutelma, että ihmiset kävelevät päälle. Kuvaukseen vuokrattiin Canon EF 70-200mm f/2.8 L IS USM II -linssi. Ihastuin linssiin sen verran paljon, että piti sellainen omaankin laukkuun hankkia.
Alunperin ajattelin julkaista pari valokuvaa behind the scenes -tyyppisesti, mutta tämä blogikirjoitus nyt meni vähän tällaiseksi kollegoiden kehumiseksi. Menköön! Jos jatkoa ohjelmasarjalle tulee niin sen enempää miettimättä voisin luvata olla mukana tekemässä:)
Tässä vielä linkki Meinneisyyden Metsästäjien Yle Areena sivulle.
Tallenna