Viime vuonna pääsin ohjelman kuvaajan roolissa tekemään kaksi reilun viikon mittaista reissua Etelä-Italiaan. Mahtavia maisemia ja hyvää ruokaa oli tarjolla. Kiirettä tosin piti sen verran, että maisemia katselin lähinnä kameran läpi ja ruuasta nauttiminen jäi usein myöhäiseen iltaan. Matkustamisen lisäksi haastetta ja mielenkiintoa tekemiseen tarjosivat ohjelman teemoina vuorottelevat historia ja matkailu. Molemmat itselle täysin uusia ohjelmagenrejä. Uutta itselleni projektissa oli myös televisio-ohjelman jälkitöihin osallistuminen, kun päädyin tekemään suurimpaan osaan jaksoista värikorjailut. Kuvaajana olin mukana muissa paitsi Calabrian ja Basilicatan jaksoissa.
Kuvauskaluston pakkaaminen
Kaluston valinta reissulle ei ollut ihan helppoa. Toisaalta olivat mielessä lentoyhtiön kilorajoitukset ja toisaalta se, että Italiassa ei ole aikaa lähteä shoppailemaan tai vuokraamaan varakalustoa jos jotain puuttuisi tai jos kamera vaikka rikkoutuisi. Lähdin siitä liikkeelle, että Sony Pxw-FS7 -pääkameran lisäksi pakkaan mukaan varakameraksi Sony A6500 -järkkärin. Tämä tarkoitti automaattisesti myös sitä, että oli pakattava ylimääräiseksi jonkinlainen rigi mukaan sekä nd-filttereitä, akkuja ja laturi. Tavallaan ihan turhaa painoa, mikäli kaikki menisi hyvin.
Taktiikka pakkaamisessa oli se että reppu ja pienempi kameralaukku matkustivat käsimatkatavaroina ja niihin olin pakannut sellaiset tavarat, jotka eivät missään tapauksessa voisi mennä ruumaan kuten: kameroiden rungot; linssit; akut navat teipattuina ja tietokone. Samoilla tavaroilla olisin pärjäillyt pari päivää mikäli ruumalaukkuni olisi kadonnut matkalla. Ruumalaukkuna käytin ensimmäisellä reissulla Porta Bracen isoa laukkua. Tungin sinne kaikki loput tavarat: jalustan ja irrotetun kinopään; kaikki vaatteet; vähemmän tärkeät laturit ja kaikki vähemmän herkät kameran osat. Niinhän siinä kävi, että ylipainosakkoja tarvi maksella ruumalaukusta, mutta onneksi ei käsimatkatavarana ollutta kameralaukkua ja kamerareppua eli ”kevyttä käsilaukkua” punnittu. Iso ylipainoinen ruumaan mennyt laukku joutui vähän turhan koville, joten seuraavalle matkalle hankinkin Samsoniten kovan matkalaukun, joka jo itsessään oli useita kiloja kevyempi lähtökohta pakkaamiselle.
Liikkuvaa kuvaamista ja vaarallisia taksikuskeja
Kuvaukset aloitettiin Napolista. Ensimmäisenä päivänä otin kuvauksiin repun, jalustan ja kameran lisäksi mukaan myös kameralaukun. Se osoittautui virheeksi! Vaikka sainkin reissussa kiitettävästi jalustan kantoapua, olisi erittäin tärkeää pystyä tarvittaessa kantamaan kaiken kaluston myös yksin. Ensimmäisenä kuvauspäivänä tajusin jossain vaiheessa, että kenelläkään seurueestamme ei ollut kamerajalustaani. Onneksi se oli tahallaan jätetty säilytykseen konditoriaan, jossa olimme olleet juuri kuvaamassa. Tämän jälkeen logistiikkataktiikkani kuvauspäiviä varten oli valmis: reppu, jossa akut, linssit, kameran sadesuoja ja kaikki muut tarvikkeet selkään, jalusta lenkistä olalle ja kamera hihnalla kaulaan roikkumaan. Jälkimmäisen keksimisestä olen erityisen ylpeä. Helpompaa ostaa vaikkapa Café Doppio kadunkulmasta, kun on kädet vapaana! Ensimmäistä reissua varten teetin lähisuutarissa hätäpäissäni nylon-lenkit kameraan, joihin liitin parilla karbiinihaalla kitarahihnan kiinni. Oikein toimiva patentti, mutta pelkäsin, että karbiinihaat saattaisivat pidemmän päälle jyrsiä kameraa. Siksi tilasin myöhemmin Peak Designin hihnan, jonka pikakiinnikelenkit on mahdollista irrottaa kokonaan kätevästi. En enää lähde yhteenkään tapahtumakuvaukseen ilman kunnon kamerahihnaa. Kaiken kaikkiaan, kun mukana kannettavaa tavaraa ei ole liikaa, voi olla kokoajan myös kuvausvalmiina, kun jotain kiinnostavaa osuu kohdalle!
Liikennekulttuurin ja helppouden vuoksi olimme päättäneet liikkua Napolissa takseilla. Muuten ihan toimiva valinta, mutta taksit ovat Napolissa pääosin erittäin pieniä ja kuskit innokkaita auttamaan matkatavaroiden kanssa. Pari kertaa erehdyin antamaan jalustan tai linssirepun sullottavaksi Fiatin perälle, mutta nopeasti opin kieltäytymään avusta ja aloin laittamaan tavarat aina itse kyytiin. Taksikuskit olisivat oikein mielellään halunneet kokeilla myös kaulassa roikkuneen kamerani survomista Fiatiin, mutta sillä oli oma matkustuspaikka sylissä.
https://www.freerunproductions.fi/sony-pxw-fs7-eng-setti/
Pienempi keskusteluetäisyys ja vieras kieli
Etukäteen jännitin keskusteluiden kuvaamisessa lähinnä sitä, että miten osaan kääntää kameraa oikeaan aikaan, kun en ymmärrä puhuttavaa kieltä. Nopeasti huomasin, että kieli ei ollut lainkaan ongelma. Yllättätys sen sijaan oli miten lähellä Italiassa seisotaan toista ihmistä. Jotta sai kahden hengen keskustelussa rajattua toisen ihmisen nenineen eli kokonaisuudessaan pois toisen kuvasta, oli mentävä itsekin hieman lähemmäksi kuvattavia ja piti kuvata hieman aikomaani tiiviimpiä kuvakokoja.
Kamera-asetukset ja linssit päivä- ja hämäräkelejä varten erikseen.
Yritin vaihdella linssejä ajan säästämiseksi niin vähän kuin mahdollista. Päivisin kuvasin pääasiassa Sonyn PZ 18-110 servozoom-linssillä. Isoja linnoja ja katedraaleja varten oli hyvä olla mukana myös laajis: ensimäisellä reissulla Canonin 16-35 f4 Metabones Speedboosterin kanssa ja toisella reissulla Sonyn 10-18 f4. Sony vääristi mielestäni vähemmän ainakin kameran vääristymän korjausten ollessa päällä ja on mukavan kevyt kannettava mukana. Iltakuvauksissa ja pimeässä käytin Sigman 18-35 f1.8 linssiä Metabones adapterilla ja Canon 70-200 L f2.8 IS -linssiä Speedboosterilla. Jälkimmäisen valovoimahan pompsahtaa boosterilla f2:een ja on Sigman kanssa ihan hyvä pari. Canonin teleä käytin perusadapterilla, kun tarvitsin pitkälle yltävää tele-linssiä. Ison virhearvion tein kun lähdin Napolin katakombeihin ilman valovoimaista linssiä. Ajateltiin vain nopeasti, että kyllä se on ihan turistejakin varten tarkoitettu ja varmaan valaistu. No tunnelman vuoksi valaisuksi oli järjestetty osalle käytävistä pelkät kynttilät. Yllättävän ok lopputulos silti tuli f4-linssillä. Nostin herkkyyden + 18db:iin ja avuksi pudotin suljinajan 1/25:een ja laitoin kohinanvaimennuksen täysille:)
Ulkona ja sisätiloissa missä valo riitti hyvin, kuvasin ison dynamiikan Slog3.cine -gammalla, jotta kuvan kirkkaat ja varjoiset alueet tallentuisivat kivasti samaan kuvaan. Esikatselussa käytin aluksi LC709 LUTia, mutta vaihdoin REC709-LUTiin, koska huomasin, että sillä valottaminen osuu tarkemmin oikeaan. Illan pimeydessä ja sisätiloissa silloin, kun valo ei riittänyt kameran natiiviherkkyydellä, vaihdoin kohinan pelossa Cine EI- puolelta Custom -puolelle ja käytin hypergammaa, muistaakseni HG2 tai HG3 -profiileja.
Apuääni kameraan & XDCA-unit hyvässä ja pahassa
Ensimmäisellä reissulla Napolin alueella en ollut vielä hankkinut kameran perään XDCA-unitia, joten aikakoodeja ei saanut synkattua äänittäjän ja toisen kameran kanssa. Siksi viritimme Lassin äänilaukkuun Sonyn mikrofoniperän ja kameraan vastaanottimen. Näin saimme kameran suuntamikin lisäksi mukavan apuäänen, jonka avulla kuvan ja äänen synkkaaminen olisi myöhemmin mahdollisimman helppoa ja ohjelmaa pääsisi myös leikkaamaan tarvittaessa jopa ennen synkkausta. Toki löimme vielä klaffeja aina kun mahdollista.
Toisella reissulla Sisiliassa oli jo mukana XDCA-unit, joten saimme aikakoodit synkkailtua siten, että klaffeja ei enää tarvinnut lyödä. Oli myös tuotannollisesti järkevää, että kameralla sai XDCA-unitin avulla tallennettua suoraan editointiohjelman tarvitsemaa PRORESiä Langaton apuääni oli niin hyvä systeemi, että sen pidimme käytössä. XDCA-unitin ja erityisesti PRORESin varjopuolena oli se, että hidastusklippejä ei enää saanut tallennettua suoraan kameran Slow & Quick motion toiminnon avulla vaan kamera tarvi käytännössä bootata, jotta pystyi vaihtamaan Slow & Quick motionin tarvitseman XAVC-Intra -tallennusmuodon käyttöön.
Nyt puoli vuotta XDCA-unitin hankkimisen jälkeen täytyy todeta, että useammin tulee käytettyä kameraa ihan kameran omilla akuilla ilman unitia, mutta tulipa nyt hankittua. Onhan kamera nyt vähän viimeistellympi paketti televisiokuvauksiin ja onpa nyt sitten raw-optiokin olemassa. Vuokraan myös toisinaan FS7:aa. Kalustovuokrausivulla lisää tietoa.
Työkaluja kannattaa pitää mukana
Onneksi olin ottanut mukaan Verkkokaupasta ostamani miniruuvarisetin. Ensimmäisen kerran sitä tarvittiin muistaakseni jo ensimmäisenä kuvauspäivänä, kun kiinnitettiin takaisin ohjaaja-JP:n Canonista irronnut suuntamikrofonin kannatin. Tuon vian olisi melkein korjannut vaikka veitsen kärjellä, mutta samalla tavalla ei olisi selvinnyt siitä, kun Sonyssä alkoi nd-rulla pyöriä tyhjää. Ongelma alkoi ilmetä, kun nd-rulla tuntui menevän tyhjää toiseen suuntaan ja toiseen suuntaan pyöritti nd-ruutuja juuri ja juuri. Nd-indikaattorit eivät pitäneet enää ollenkaan paikkaansa! Työkalujen ansiosta ongelma hoitui kahvin äärellä hujauksessa. Tuntui enemmän kellosepälle kuuluvalta korjausoperaatiolta, kun ruuvit olivat niin pieniä, mutta siitä selvittiin!
Värikorjailut Final Cut Pro X:ssä
Päädyin ehdottamaan, että tekisin sarjan värikorjailut. Ajatus lähti siitä, kun olen parin vuoden FS7-omistajuuden aikana ollut paljonkin tekemisissä kameran tekemän harmahtavan LOG-materiaalin kanssa. LOG-materiaalin kanssa olisi periaatteessa selvinnyt lähes pelkkien LUT-presettien avulla ja tarpeen vaatiessa pienillä valotuksen lisäsäädöillä, mutta värikorjailun tarvetta lisäsi se, että sarjaa oli kuvattu usealla erilaisella kameralla.
Projektit siirrettiin editoinnissa käytetystä Final Cut 7:sta Final Cut Pro X:ään SendToX -applikaation avulla. Muutamia pikkujuttuja lukuunottamatta siirto sujui kivuitta!
Kokeilin aluksi käyttää FS7:lla kuvattuun materiaaliin korjailun pohjana Noam Kroll:n tekemää Slog3-LUTia, mutta koska Noam Kroll -LUT oli sarjaan turhankin värikylläinen, päädyin tekemään LOG-materiaalin korjailun lopulta Color Finale Pro -plugarin avulla ”käsin”. Ensin lisäsin S-kurvia ja saturaatiota presetin omaisesti ja sitten säädin valotukset kuntoon. Erikoisimpia kontrasti- ja väri-ilmiöitä pyrin tasapainottamaan lisäsäädöillä tarpeen vaatiessa. Lopuksi lisäsin hieman terävöintiä tiettyjen kameroiden kuviin. Työläintä oli saada kahdella erilaisella kameralla kuvattujen kohtausten kuvat keskenään suunnilleen saman näköisiksi. Ainakin välillä onnistuin siinä mielestäni kohtuullisen hyvin.
Väriasetukset pidin klippien päällä layereissä eli kerroksissa: perusasetukset ensimmäiseen kerrokseen, värin tasapainotukset toiseen kerrokseen ja terävöinnit kolmanteen. Kerrosten avulla oli helppo pelkästään aikajanaa katsomalla pysyä kärryillä mitä olin jo klipeille tehnyt ja mitä oli vielä tekemättä. Layerit myös helpottivat asetusten kopioimista eteenpäin. Jos kaikki säädöt olisi tehnyt suoraan klippeihin, olisi todennäköisesti tapahtunut enemmän copy/paste -vahinkoja ja asetuksia olisi välillä mennyt jo tehtyjen asetusten päälle ja vaikutukset olisivat kertaantuneet.
Tein lopulta värikorjailut jaksoihin 2-7. Korostan, että kyseessä oli nimenomaan värikorjailu eikä värimäärittely:) Opettavainen projekti kaiken kaikkiaan! Nopeus ja rohkeus kasvoivat tehdessä. Varsinkin kurvien muokkaaminen kuvan kontrastiolosuhteiden vaatimalla tavalla ei enää tunnu niin jännittävältä puuhalta, kuin se olisi ennen projektia tuntunut.
Ellan Matkassa on ainakin toistaiseksi nähtävissä Yle Areenassa! Kiitos koko tiimille hauskasta projektista!
